* You are viewing the archive for the ‘urheilu’ Category

Kuulumisia

Turinoinpa pitkästä aikaa vähän tännekin. Aiemminhan tällaista kuulumisten kerrontaa ja arjen muistiinmerkintää tuli harrastettua sangen ahkerastikin – vilkuilin tuossa juuri arkistoja ja tässä moisista merkinnöistä yksi (2007), toinen (2006) ja kolmaskin (2004) esimerkki.

Mutta nyt siis tuoreempiin kuulumisiin.

Ipanat voivat vallan mainiosti. Jos pitäisi veikata, mitä kolmikostamme tulee isona, niin juuri nyt sanoisin, että Aarosta lakimies, Alvarista psykologi ja Aatoksesta vapaaottelija. Katriannalla pitää kiirettä OKL:ssä, missä aloitti viime syksynä mikrobiologian väitöskirjaprojektin valmistuttua.

Meikäläinen starttasi uudessa pestissä viime syksynä, Iltalehden verkkoliiketoimintajohtajana. Vastuualueeseeni kuuluu Suomen suosituimman verkkopalvelun (Iltalehti.fi) ohella myös kaksi muuta Iltalehden omistamaa verkkopalvelua, Telkku.com (Suomen 10. suurin … Continue Reading

Juoksu 2.0

Olen jokusen kerran tuumannut, että minua ei saa juoksemaan, ellei hommassa ole pallo mukana. Salibandy, sulkapallo ja tennis ovat olleet niitä mieluisimpia itseurheilumuotoja meikäläiselle jo pitkään. Lenkkeiltyä on tullut aina silloin tällöin – mutta vain harvakseltaan. Kerran aiemmin, vuonna 2000, sain vähän paremman juoksurytmin päälle, mutta sekin sitten jäi yhteen vuoteen. Nyt olen taas/vihdoin innostunut ja saanut juostua viime aikoina sen verran usein, että homma maistuu hyvältä. Niinhän se on, että harvoin kun tekee yksittäisiä lenkkejä, niin eihän se eetvartilta tunnu, mutta kunhan saa väännettyä itsensä tarpeeksi usealle lenkille suhteellisen lyhyellä aikavälillä, niin homma alkaa maistua yllättävän hyvin.

Itselläni mainioina lisämotivaattoreina … Continue Reading

Yksivärinen stadion

Suomen jalkapallomaajoukkueen kaksi viimeistä peliä ovat olleet todella murheellista katsottavaa. Kisapaikka ei silti ole vielä – ainakaan tyystin – menetetty: mahdollisuudet ovat vielä jonkinlaiset, mutta Suomen pelin olisi kyllä muututtava totaalisesti! Se kuuluisa 12. pelaaja voi toki auttaa asiassa, ja siinäkin mielessä Futismaailma.comin järjestämä tempaus on hieno homma. Maikkarikin näyttää uutisoineen aiheesta.

Kaikenlaiset yhteishengennostatukset ja katsomokulttuurin kehittämiset ovat aina positiivinen asia, joten olen tottakai itsekin mukana: Spurs-paitani on sopivasti valkoinen ja selässäkin lukee Tainio, vaikkei miestä valitettavasti keskiviikkona loukkaantumisen takia kentällä nähdäkään.

Pohjelihas sanoi pum

Maanantai-ilta, Kyrönmaan Pallon salibandymatsin kolmas erä on juuri alkanut. Johdamme vähämaalista peliä niukasti 1-0. Vastustaja pistää pitkää päätyyn, käännyn ja spurttaan ja pam – hypin yhdellä jalalla tuskasta irvistäen vaihtopenkille.

Paha kramppihan tämä, kuvittelen aluksi. Eipä ollutkaan. Pohjelihas on revennyt jostain kohtaa ihan kunnolla: nyt on perjantai ja koipi on edelleen ihan yhtä heikossa kunnossa kuin tiistaina. Pystyn kävelemään hitaasti, kipeän jalan käytön minimoiden. Vienee viikkoja ennen kuin pystyn kävelemään kunnolla ja juokseminen on suositeltavaa vasta joskus keväämmällä, kun pohje on varmuudella täysin kuntoutunut.

Mielestäni olin lämmitellyt kunnolla ennen matsia, mutta joko minulla oli huono tuuri tai sitten on vaan pakko myöntää, … Continue Reading

Valioliigan mestari -kertoimia

Juuri nyt kertoimet Valioliigan mestaruudelle William Hillillä näyttävät tältä. (Muistiinpanon/vertailun vuoksi talteen merkittäköön.)

Man Utd 1.72
Chelsea 2.00
Liverpool 51.00
Arsenal 51.00
Tottenham 251.00
Portsmouth 501.00
Bolton 501.00
Aston Villa 501.00
Everton 1001.00
Ja juuri ennen kauden alkua vastaavat kertoimet näyttivät tältä.

Viikko muistiinmerkittynä

Menipähän taas viikon arkiosuus vikkelään. Päivät töissä, illat tiiviisti perheen parissa ja/tai töissä plus muissa merkeissä.

Maanantai- ja tiistai-illasta nappasi keskeisen palan salibandy, eli Kyrönmaan Pallon maanantainen ottelu ja tiistaiset treenit.

Mukavaa keskiviikkoiltaa vietimme yhdessä Tonin ja Katriinan kanssa. Milkin muinaisesta muistelusta (kiitos!) johdattelemani salviakanapastan ensimmäinen julkinen esiintyminen sai muuten positiivisen vastaanoton.

Torstai meni aamusta seuraavan vuorokauden puolelle työreissulla. Iltapäivän pitkän tapaamisen jälkeen minulla oli pieni hetki aikaa vilkaista Karlsruhea ennen paluumatkan juna-lento-taksirumbaa. Kotisänkyyn kellahdin yökahden tienoolla.

Tänään tein vielä vähän töitä haettuani veljekset tarhasta. Sen jälkeen olikin mukava mennä koko perheen voimin saunaan ja hengähtää viikonloppu … Continue Reading

Futishuumaa Suomessa (Suomessa!)

Suomi-PortugaliOli hieno ilta ja hieno kamppailu. Ja komea tulos – vaikka kolmekin pistettä olisi ollut tarjolla. Peten ja Mikon kanssa saavuttiin stadionille ajoissa. Jotkut toiset taas eivät näytä ikinä oppivan, että kun stadionille tunkee liki 40.000 ihmistä, niin ei kannata tulla viimetingassa.

Media oli luonut Toni Kalliolle peruskalliotakin kovemmat ennakkopaineet otteluun, mutta kyseinen mies oli matsin ehdotonta parhaimmistoa.

Tästä on kerrassaan hienoa jatkaa:

LOHKO A … Continue Reading

Antoisa avaus

kohtalaisen historiallista :)Seurattuani tunnollisesti sekä aina sisukkaan ennakko-optimistisesti Suomen jalkapallomaajoukkueen otteita jo vuosikaudet, oli eilinen peli riemukasta katsottavaa. Vastaavat voitot “edes kohtuullisen tason” maista vieraskentillä arvoturnauskarsinnoissa kautta aikain ovat laskettavissa yhden käden sormilla.

Erinomainen futisblogi Valkku tiivistää hyvin.

Suomen maalijuhlaa ihmeteltiin yhdessä turkulaisvieraiden kanssa.

Ei enää kauaa

Vaikka olenkin kovin kesäihminen, on syksyssäkin puolensa. Ja toki syksyn kesää nujertaessa voi lohduttautua myös sillä, että Valioliiga ja Lostin kolmoskausi alkavat.

Laitetaanpa tähän muistiinmerkintänä William Hillin kertoimet Valioliigan voittajaksi tältä päivältä, yhdeksän päivää ennen kauden alkua. Kuten nähdä saattaa, varsinaisia mestarisuosikkeja on tasan yksi.

Chelsea 1.44
Man Utd 7.00
Arsenal 8.00
Liverpool 9.00
Tottenham 51.00
Newcastle 126.00
Blackburn 151.00
Middlesbrough 251.00
Bolton 251.00
Man City 401.00
Everton 401.00
West Ham 501.00
Portsmouth 501.00
Wigan 751.00
Aston Villa 751.00
Reading 1001.00
Fulham 1001.00
Charlton 1001.00
Sheffield Utd 1501.00
Watford 2001.00

Upea MM-kisasivusto

Vau, jos tämän olisin bongannut aikaisemmin, olisi Veikkaajan MM-kisalehtikin tainnut jäädä vähemmälle selailulle: Futismaailma.comin MM-paketti on häkellyttävän kattava – etenkin kun ottaa huomioon, että koko sivustoa tuotetaan vapaaehtoisvoimin.

MM-(ennakko)paketin laajuudesta on hyvä esimerkki se, että joka ikisestä pelaajasta on oma esittelysivunsa, jolta perusfaktojen lisäksi löytyy myös tarkempi kuvaus. Oma sivunsa on vaikkapa Saudi-Arabian puolustaja Abdulaziz Khatranilla.

Näyttäkää minulle suomalaismedia, jonka kisasivut joukkue/pelaajaesittelyiden osalta kestävät vertailun Futismaailma.comin rinnalla?