* You are viewing the archive for the ‘työ’ Category

Kuulumisia

Turinoinpa pitkästä aikaa vähän tännekin. Aiemminhan tällaista kuulumisten kerrontaa ja arjen muistiinmerkintää tuli harrastettua sangen ahkerastikin – vilkuilin tuossa juuri arkistoja ja tässä moisista merkinnöistä yksi (2007), toinen (2006) ja kolmaskin (2004) esimerkki.

Mutta nyt siis tuoreempiin kuulumisiin.

Ipanat voivat vallan mainiosti. Jos pitäisi veikata, mitä kolmikostamme tulee isona, niin juuri nyt sanoisin, että Aarosta lakimies, Alvarista psykologi ja Aatoksesta vapaaottelija. Katriannalla pitää kiirettä OKL:ssä, missä aloitti viime syksynä mikrobiologian väitöskirjaprojektin valmistuttua.

Meikäläinen starttasi uudessa pestissä viime syksynä, Iltalehden verkkoliiketoimintajohtajana. Vastuualueeseeni kuuluu Suomen suosituimman verkkopalvelun (Iltalehti.fi) ohella myös kaksi muuta Iltalehden omistamaa verkkopalvelua, Telkku.com (Suomen 10. suurin … Continue Reading

Mikä on sinun ekologisen selkäreppusi koko?

Vuosi on lähtenyt niin vauhdilla liikkeelle, että on jäänyt kirjoittelematta tänne uusista työkuvioistani. Aloitin siis vuoden alussa One did it Oy -nimisen, viime vuonna perustetun startup-yhtiön toimitusjohtajana. Yhtiö haluaa kääntää kuluttajien huomion valintoihin, joilla voi vähentää luonnonvarojen kulutusta ja samalla päästöjen syntymistä. Ensimmäinen ilmentymä yrityksen ajattelutavasta on ekologisen selkärepun kokoa määrittävä laskuri, jolla jokainen voi laskea henkilökohtaista luonnonvarojen kulutustaan. Ekologisen selkärepun laskuri poikkeaa hiilijalanjälkilaskureista kuvaamalla vertailukelpoisesti luonnonvarojen määrää, jota käytämme tai siirrämme ekosysteemissä. On selkeämpää laskea ja sitä kautta vähentää ihmisen käyttämiä luonnonvaroja kuin yrittää hallita kulutuksesta johtuvia päästöjä. Selkäreppulaskuri on luonnollisesti vasta alkua kehitteillä olevalle verkkopalvelukokonaisuudelle. One did … Continue Reading

Uudet kuviot selvillä

Bloggaaminen on, kuten aiemminkin todettua, jäänyt viimeaikoina sangen vähiin. Tänään kertoilin tulevaisuudensuunnitelmistani – Jaikussa – ja nyt hoksasin, että kenties sitä tällaisista asioista voisi vielä tänne blogiinkin raapustella. Etenkin kun jaikuiluni eivät ole näkyvillä kuin Jaiku-kontakteilleni. Eli allekirjoitin tänään uuden työsopimuksen. Copypasteilenpa tähän samantien, mitä Jaikussa aiheen tiimoilta jutustelin:

Päätös ei ollut ihan helppo – oli ikävä sanoa monille kiinnostaville vaihtoehdoille ‘ei kiitos’. Toisaalta juuri tässä keississä selkeästi moni seikka naksui tismalleen sopivasti paikalleen, joten sikäli lopputulema oli kirkas. En ihan vielä voi kertoa tarkkaan, sillä firma haluaa tehdä aiheesta pressin. Sen voin sanoa, että kun yrittäjäkärpänen on kerran purrut, niin … Continue Reading

Uusien haasteiden pariin

Seitsemän vuotta yhdessä firmassa on jo kohtuu pitkä aika ja viimeisen puolen vuoden aikana on alkanut tuntua siltä, että Apajalla olen nyt kokenut jotakuinkin kaiken mahdollisen: startup-startin, kasvavan ja voitollisen B2B-palveluyrityksen kehittämisen, siitä B2C-pelifirman eriyttämisen, sen rahoituksen, kansainvälistymisen, kasvun. Ennenkaikkea viime aikoina on alkanut vahvasti tuntua siltä, että haluan siirtyä työelämässä aivan uusien haasteiden pariin: katsoa verkkoa ja verkkobisneksiä pitkästä aikaa aivan uusista näkökulmista.

Päätökseni sai lopullisen muodon viime viikon aikana. Nyt ensimmäiseksi pidän pientä sapattia, huilaan hieman – ja samalla kartoitan vaihtoehtoja uusiksi haasteiksini. On ollut ilahduttavaa nähdä, että 13 vuoden kokemus alalta tuo kiinnostusta siten kuten toivoa sopii: maili … Continue Reading

Paikallislehdessä

Laitetaanpa nyt tämäkin sitten, vähän niin kuin jatkona edelliselle postaukselle. Lapsuusvuosieni kotikontujen paikallislehti haastatteli meikäläistä tuossa joskus loppuvuonna – ja juttu ilmestyi nyt tammikuun alussa. Tässäpä se.

Lehtijuttuja ja blogimainintoja

Firmastamme kiinnostuneille vinkattakoon muutama lehtijuttu ja blogikirjoitus loppuvuoden ajalta:

» Meikäläisen haastattelu Tietokone-lehden Menestyksiä-juttusarjassa: 1, 2
» Taloussanomat.fi: Apaja rynnii maailmalle
» Finventure: Apaja apajilla
» alarm:clock sivuaa myös Apajaa Arctic Startups -jutussaan

Apajalle sen ensimmäinen VC-rahoitus

Yhtiössämme on jo aiemmin ollut mukana kotimaisia yksityissijoittajia, mutta nyt olemme ottaneet mukaan ensimmäisen VC-pääomasijoitusyhtiön.

Seuraavassa osa aiheesta bongaamistani uutisista & blogikirjoituksista:

» Taloussanomat
» Kauppalehti
» RE:
» Contentbusiness.fi
» paidContent:UK
» Delfi
» EMY
» Arctic Startup
» Vierityspalkki.fi

Aapeli-avatar widget

Testailua. Nyt Aapeli-hahmot saa myös Aapelin ulkopuolelle. Kas näin:
_prWidgetOutput();

Uuden toimitusjohtajamme haastatteluja

Tänään ilmestyneessä ITviikossa on yhtiömme uuden toimitusjohtajan haastattelu. Juttu luettavisssa skannatussa muodossa tästä. Artikkelin otsikko jäi tuosta pois, mutta se oli: ‘Apajan kutsu vietteli nokialaisen’.

Tänään ilmestyvässä Kauppalehti Optiossa on myös juttu Inkasta.

Myöhempi lisäys: Option artikkeli skannattuna täällä.

Ja vielä yksi lisäys: Ruotsalaisen Realtid.se:n tekemä juttu täällä.

Inka Mero Nokialta Apajan uudeksi toimitusjohtajaksi

Vähän aikaa sitten tästä jo alustavasti kirjoittelin, mutta nyt voin kertoa jo nimenkin: Apajan uusi toimitusjohtaja on Inka Mero. Inka tulee yhtiöömme Nokialta, jossa hän vastasi globaalisti koko Nokian strategisista alliansseista ja kumppanuuksista. Ennen Nokiaa Inka on muun muassa vetänyt viisi vuotta SysOpen Digian myyntiä, markkinointia ja kv-liiketoimintaa. Nimityksestä on uutisoinut jo muun muassa Taloussanomat.

Olin itse Apajan toimitusjohtajana perustamisesta (2001) alkaen yli neljä vuotta. Vuonna 2005 totesin, että on aika etsiä yhtiölle uusi “kovanluokan bisnes-CEO”. Sopivaa henkilöä ei hetkessä löytynyt. Siirryin loppuvuodesta 2005 tj:n paikalta pois ja järjestimme toimarikuviot väliaikaisilla ratkaisuilla, joiden ei kovin kauaa pitänyt kestää. Etsintämme … Continue Reading