* You are viewing the archive for the ‘kaverit’ Category

Jaikuilua

Laitoin jaikuiluni toviksi aikaa avoimiksi (näkyvät siis nyt taas kaikille, ei pelkästään Jaikuun rekisteröityneille Jaiku-kontakteilleni). Eli viimeistään nyt kaikki kaverit ohoi, käykääs katsomassa mistä on kyse ja tulkaa mukaan! Ei ole vaikeaa.

(Lisäys muutama päivä myöhemmin: meni jo.)

Suomen äänitemarkkinoista

Jani kirjoittaa: “Kuulin eilen Suomen äänitemarkkinoiden tilastolukuja maaliskuulta ja näin yrittäjänä niistä ei voi olla muuta kuin aika shokissa.”

Koko juttu täällä.

Pitäisi varmaan muuten viritellä joku pikkujuttusysteemi tänne blogiini, kuten esimerkiksi Sami on tehnyt Pinserissä, niin tällaisia pikkupostauksia olisi näppärämpi tehdä. Ei tarvitsisi tehdä näistä normaaleja kirjoituksia otsikkoineen päivineen.

Haussa 1000 pikkuautoa

Ystäväni Timo ja Kaisa tarvitsevat ympäristöteokseensa reilut 1000 pikkuautoa. Keruu on käynnissä, joten jos pystyt auttamaan (tai keksit jonkun nurkkiaan tyhjentävän, joka voisi auttaa) niin yhteystiedot – kuin myös lisätietoa siitä, mihin autoja tarvitaan – löytyvät täältä.

Meillä autot ovat vielä kovassa käytössä.

Pohjelihas sanoi pum

Maanantai-ilta, Kyrönmaan Pallon salibandymatsin kolmas erä on juuri alkanut. Johdamme vähämaalista peliä niukasti 1-0. Vastustaja pistää pitkää päätyyn, käännyn ja spurttaan ja pam – hypin yhdellä jalalla tuskasta irvistäen vaihtopenkille.

Paha kramppihan tämä, kuvittelen aluksi. Eipä ollutkaan. Pohjelihas on revennyt jostain kohtaa ihan kunnolla: nyt on perjantai ja koipi on edelleen ihan yhtä heikossa kunnossa kuin tiistaina. Pystyn kävelemään hitaasti, kipeän jalan käytön minimoiden. Vienee viikkoja ennen kuin pystyn kävelemään kunnolla ja juokseminen on suositeltavaa vasta joskus keväämmällä, kun pohje on varmuudella täysin kuntoutunut.

Mielestäni olin lämmitellyt kunnolla ennen matsia, mutta joko minulla oli huono tuuri tai sitten on vaan pakko myöntää, … Continue Reading

Last.fm – johan se minulla kestikin

Last.fm:ää tuli toki kokeiltua jo joskus muinoin, mutta vasta tässä kuussa olen ihan oikeasti ruvennut käyttämään palvelua.

Musiikin kuuntelu koneelta on viime aikoina lisääntynyt. Tämä taas johtuu muuan muassa Pandoran ja Last.fm:n näppärästi yhdistävästä Pandora.fm:stä (josta kirjoitinkin jo tuolla englanninkielisellä puolella). Toinen musiikin koneelta kuuntelua edistävä tekijä on se, että investoin huimat kymmenisen euroa pieneen kytkimeen, jolla saan nappia painamalla vaihdettua ulosannin kaiuttimista kuulokkeisiin ja päinvastoin. Tätä ennenhän oli aina väärä piuha koneen takana kiinni ja piti könytä pöydän alla johtosekamelskassa, jos halusi asiaan muutoksen.

Vaikka Last.fm tilastoikin vain osan kuuntelemastani musiikista (toki olohuoneen ja auton stereot sekä … Continue Reading

Kaverit hei, Jaiku käyttöön!

“Kukapa ei haluaisi – vaivattomasti ja ilman toisten häiritsemistä -
milloin tahansa nähdä, missä itselle läheisimmät ihmiset ovat,
mitä he tekevät, ja että heillä on kaikki hyvin?”
 

Sain käyttööni Nokia N80:ssa toimivan Jaikun mobiilisoftan Beta-version (kiitos, Jyri!). Olin aiemmin testaillut palvelua vain webin/sms:ien avulla, mutta nyt, ladattuani Jaiku-softan kännykkääni, koko palvelun näppäryys ja hienous aukesi minulle kunnolla.

Jaikua tuntemattomille on hieman hankala selittää muutamalla lauseella, mistä on kyse, mutta yritänpä kuitenkin.

Jaikun avulla näet suoraan puhelimestasi, missä kaverisi – kuka tahansa kenen kanssa jaat Jaiku-tietosi – kulloinkin ovat, ilman että sinun tarvitsee olla heihin erikseen yhteydessä. Homma perustuu … Continue Reading

Tilannekatsahdus

Milano oli mukava paikka ja loma teki hyvää. Sen jälkeen en tosin päässyt palaamaan virkeänä töihin, sillä viimeisenä lomapäivänä iskenyt vatsaflunssa torpedoi melkein koko seuraavan viikon. Tuo yhdistettynä stressaaviin aikoihin töissä ja marraskuun synkkyyteen ei ole tehnyt viime päivistä mitään juhlaa. Mutta mutta, kyllä tämä tästä.

Jos on itselläni nyt välillä jäänyt bloggaaminen (ja kuvabloggaaminen) vähemmälle, niin löytyypä sitä ystäväpiiristä vielä ihan uusiakin, jopa yllättäviä blogitulokkaita.

Viikko muistiinmerkittynä

Menipähän taas viikon arkiosuus vikkelään. Päivät töissä, illat tiiviisti perheen parissa ja/tai töissä plus muissa merkeissä.

Maanantai- ja tiistai-illasta nappasi keskeisen palan salibandy, eli Kyrönmaan Pallon maanantainen ottelu ja tiistaiset treenit.

Mukavaa keskiviikkoiltaa vietimme yhdessä Tonin ja Katriinan kanssa. Milkin muinaisesta muistelusta (kiitos!) johdattelemani salviakanapastan ensimmäinen julkinen esiintyminen sai muuten positiivisen vastaanoton.

Torstai meni aamusta seuraavan vuorokauden puolelle työreissulla. Iltapäivän pitkän tapaamisen jälkeen minulla oli pieni hetki aikaa vilkaista Karlsruhea ennen paluumatkan juna-lento-taksirumbaa. Kotisänkyyn kellahdin yökahden tienoolla.

Tänään tein vielä vähän töitä haettuani veljekset tarhasta. Sen jälkeen olikin mukava mennä koko perheen voimin saunaan ja hengähtää viikonloppu … Continue Reading

Jenkkikanavia kotiin TVUPlayerilla

TVUPlayerin yhdysvaltalaisten (ja vähän muidenkin) TV-kanavien streamaussofta/palvelu vaikutti ainakin ensikokeilulla yksinkertaisen toimivalta. Kuvanlaatukin oli suhteellisen siedettävä, eli “tuo lähetys on pakko nähdä edes jotenkuten” -tasoa. Laillisuudesta en tiedä, mutta palvelu ja softa löytyvät täältä.

Tällaisia systeemejä kokeillessa ykkösajatukseksi nousee, että on sangen mielenkiintoista nähdä, miten TV-ohjelmien jakelukuviot/yhtiöt muuttuvat seuraavan 2-5, saatika vaikka 10 vuoden aikana.

Kiitokset vinkistä San Diegoon, jonne samaan syssyyn myös tervetuloa kohta takaisin Suomeen -toivotukset!

Kuva vuosien takaa

Tällainen otos päätyi käsiini. Kuva erään yrityksen 70-lukubileistä muistaakseni vuodelta 2000. Osa tämän blogin lukijoista tunnistanee kuvassa esiintyvät sankarit.

Kuva 70-luvun bileistä vuodelta 2000.