Mikä on sinun ekologisen selkäreppusi koko?

Vuosi on lähtenyt niin vauhdilla liikkeelle, että on jäänyt kirjoittelematta tänne uusista työkuvioistani. Aloitin siis vuoden alussa One did it Oy -nimisen, viime vuonna perustetun startup-yhtiön toimitusjohtajana. Yhtiö haluaa kääntää kuluttajien huomion valintoihin, joilla voi vähentää luonnonvarojen kulutusta ja samalla päästöjen syntymistä. Ensimmäinen ilmentymä yrityksen ajattelutavasta on ekologisen selkärepun kokoa määrittävä laskuri, jolla jokainen voi laskea henkilökohtaista luonnonvarojen kulutustaan. Ekologisen selkärepun laskuri poikkeaa hiilijalanjälkilaskureista kuvaamalla vertailukelpoisesti luonnonvarojen määrää, jota käytämme tai siirrämme ekosysteemissä. On selkeämpää laskea ja sitä kautta vähentää ihmisen käyttämiä luonnonvaroja kuin yrittää hallita kulutuksesta johtuvia päästöjä. Selkäreppulaskuri on luonnollisesti vasta alkua kehitteillä olevalle verkkopalvelukokonaisuudelle. One did it Oy:n taustoista voit lukea lisää esimerkiksi tästä tuoreesta Markkinointi & Mainonta -lehden artikkelista.

[kuva]

Oma ekologinen selkäreppuni on hitusen EU-keskiarvoa painavampi. Se kaipaa siis selkeästi pienentämistä. Muun muassa tähän One did it -palvelu tulee antamaan kehittyessään lisäeväitä. Tietysti pääset tulevaisuudessa myös seuraamaan, mikä on paitsi sinun, niin myös ystäviesi ja koko One did it -palvelun käyttäjäkunnan käytännön toimien kokonaisvaikutus. Yhden ihmisen vaikutus on pieni, mutta tekemällä yhdessä pieniä tekoja, kokonaisvaikutus on mahtava.

Miettiessäni viime syksynä, mitä rupeaisin seuraavaksi tekemään, oli yksi asia selkeä: halusin löytää työn, joka tavalla tai toisella sisältäisi selkeästi jotain sellaista, minkä parissa en ole koskaan aiemmin työskennellyt. One did it vastasi tähän kaipuuseen. Lisäksi, vaikka palvelua toki kehitetään myös liiketoiminnallisesta näkökulmasta, on todettava, että One did it:n “maailmanparannustavoite” oli ilman muuta yksi keskeinen tekijä siinä, että valitsin juuri One did it:n monista mielenkiintoisista eri vaihtoehdoista. Kun olin tehnyt useamman edellisen vuoden sirkushuveja (joita toki niitäkin maailmamme tarvitsee), tämä oli juurikin naseva valinta seuraavaksi kuvioksi.

One did it:n vetämisen lisäksi olen mennyt viime kuukausina mukaan moneen muuhunkin yhtiöön/startuppiin erilaisiin taustarooleihin. Näistä löytyy tietoa muun muassa LinkedIn-profiilistani, mutta kirjoittelen näistäkin kuvioista tänne varmaan jossain vaiheessa tarkemmin.

Leave a Reply