* You are viewing the archive for October, 2004

Terroristin puhe

Mielenkiintoista, CNN:n sivuilla on Osama bin Ladenin tuore videoesiintyminen luettavissa sana sanalta.

Heräteverkko-ostoksia

Myönnetään. Olen kansainvälisen tietokoneyhtiön ja irlantilaisen orkesterin markkinointikoneistojen avuton uhri. Tosin sangen onnellinen sellainen. Pitää vain malttaa kolme viikkoa, mutta sitten sen pitäisi tulla.

Kannettavan musiikkilaitteiston päivitys on tosin ollut ajankohtainen juttu jo useamman vuoden, joten ihan mistään täydellisestä hetken päähänpistosta ei sentään ollut kyse. Sopivat kuoret, mutta ennenkaikkea sopiva laite.

Samassa rytäkässä

Lähes kolme viikkoa edellisestä raapustuksesta. Noin pitkän tauon jälkeen seuraa helposti varsin sillisalaattinen pläjäys sitä sun tätä ja juuri niin käy nyt. Seuraavassa siis monenmoista – väliotsikot auttakoot valikoivimpia lukijoita.

Oman työn siirtoa toiselle bloggaajalle
Veikkaanpa että kauhean monta kertaa ei Suomessa ole vielä bloggaaja siirtänyt omia työtehtäviään toiselle bloggaajalle. Siis nimenomaan ihan leipätyötään. No nyt on. Kuten jo alkukuusta kerroin, firmamme on jakaantunut kahtia, ja tällä viikolla toisen puolen uusi toimitusjohtaja aloitti käytännössä. Ensimmäisen viikon perusteella voin Apajan perustajaomistajien edustajana todeta, että tämä uusi rokkibloggaajatoimitusjohtaja on aloittanut heti juuri sillä tarmolla ja terävyydellä, mitä odotimmekin. Hieno meininki.

Ennen tätä prosessia tuli … Continue Reading

Työtilanne muuttuu

Töiden suhteen elämä on ollut aikamoista viilettämistä viime kuukaudet. Tilanne selkeytyy positiivisesti, kun firmamme jakaantuu kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Tiedottelimme aiheesta tänään ja uutinen jakaantumisesta löytyy jo ainakin RE:n sivuilta.

Hauska detalji on se, että peliyhtiömme uudet toimitilat ovat sattumoisin vain jokusen kymmenen metrin päässä Apajan ensimmäisestä toimipisteestä, josta firmamme tarina alkoi kolme vuotta sitten.