Muutoksia

Keskimääräistä arkea erikoisempaa on tapahtunut viime viikkoina.

Pasin ja Jannen kanssa myimme toisen perustamistamme yhtiöistä. Toisin sanoen alkuperäisen yhtiömme, joka sittemmin jakaantui kahdeksi erilliseksi osakeyhtiöksi, toisen puoliskon osakkeet. Syitä myynnille oli kaksi. Ensinnäkin ACS:n uudella pääomistajalla on resursseja satsata tuon hienon yhtiön kasvustrategiaan. Toisekseen perustajakolmikon fokus on nyt AOE:n kehittämisessä, joten tällainen exit-ratkaisu toisen Apaja-yhtiön osalta oli monin tavoin tilannetta selkeyttävä liike.

Reilut neljä vuotta sitten perustetun yhtiön molempien versojen tarina siis jatkuu, mutta perustajien osalta nyt siis vain toisen haaran mukana.

Myös perheemme asunto on myyty ja uusi kotikin jo löydetty. Halusimme pois ensi vuoden julkisivuremontin alta ja myös hieman tilavampaan kotiin vesseleidemme kanssa. Muutto on ohjelmassa tammikuun lopulla ja silloin osoitteemme siirtyy Reimarlan sisämaista Puotilan rantamaisemiin. Odotamme innolla pääsyä uuteen, mielestämme kerrassaan passeliin kotiin – myös Aaro, joka vielä vähän aikaa sitten tosin ihmetteli, miten saamme kotimme kerrostalosta irti.