Uusmediablogi?

Suomalaisessa uusmediakentässä (suokaa anteeksi näin antiikkisen termin käyttö) tapahtuu kyllä nykyään enemmän, kuin mitä alan ainoa (?) verkkojulkaisu RE: uutisoi (neljä uutista viimeisen puolentoista kuukauden aikana). IT-alan yleislehdet, kuten esimerkiksi ITviikko toki kantavat kortensa kekoon nekin, mutta niiden anti on keskittynyt kuitenkin enemmän muulle saralle, eli IT-alan tapahtumiin laajemmin. Esimerkkinä käy hyvin ITviikon tämän hetken kolme tuoreinta otsikkoa: “Nokian toimittaja TI keskittyy mobiilisiruihin”, “Benefon yrittää 11-25 miljoonaa suunnatulla osakeannilla” ja “WM-data vahvistuu kuntalaskutuksen ohjelmistoissa”. Itseäni kuitenkin kiinnostaisi lukea huomattavasti nykyistä enemmän esimerkiksi Valven, Nitron, Sulakkeen tai vaikkapa Mr. Goodlivingin kuulumisista. WM-datan kuntalaskutuskuvioita enemmän olisin innostunut lukemaan jonkin pienen pohjoissuomalaisen digitaalisen markkinointiviestintäpuolen yrityksen alkuvaiheen tarinaa.

Nyt kun IT-kupla on muinaishistoriaa ja ala kehittyy ja kasvaa mielenkiintoisesti, olisi siis mukava tiirailla enemmän kuulumisia tältä sektorilta – kutsuttiinpa sitä ja sen eri laitoja sitten miksi tahansa; uusmedia, digitaalinen markkinointiviestintä, ja niin edelleen.

Löytyisiköhän siis riittävän suurta, mutta toimivan pientä, suht aktiivista alan ihmisten porukkaa, joka olisi kiinnostunut perustamaan blogin aiheen tiimoilta? Ei blogin toki joka päivä tarvitsisi väkisin juttua puskea, mutta jos onnistuisimme kuitenkin saamaan aikaan julkaisun, jossa uutisoitaisiin – lähes – kaikki oleellisimmat tapahtumat alalla ja siinä sivussa myös mielenkiintoisia & hupaisia vähemmän oleellisia tapahtumia. Aihepiirin näkisin koostuvan esimerkiksi merkittävistä www-sivustojulkaisuista, kekseliäistä verkkomainoskampanjoista, pelisektorin tuotannoista ja niin edelleen. Unohtamatta alan nimitysuutisia, yrityskauppoja, uusien yritysten perustamisuutisia, freelancer-tekijöiden kuulumisia.

Itselläni ei takuulla riitä aika alan seuraamiseen niin hyvin, että blogin perustaminen yksin olisi järkevää. Olen kuitenkin aika innoissani ajatuksesta – ja jos mukaan tulisi sopiva lössi alan ammattilaisia (tai muutoin aiheesta erityisen kiinnostuneita), jotka olisivat riittävän innostuneita ajatuksesta ja sopivan sujuvasanaisia kirjoittajia, niin tästähän voisi vaikka syntyä jotain.

Jos jokin liikahti takaraivossasi niin paisko mailia, asmo-ät-halinen.net.